Mikkelin kisoihin lähdettiin melkein koko perheen voimalla. Ainoastaan Turo jäi kotiin talovahdiksi. Tiesin jo lähtiessä, että Gialla on selkä kipeä. Silti piti lähte kokeilemaan kepillä jäätä, ehkä itsekkyyttäni tai muuten vain ajattelematta. Kisapaikalla näkyi paljon tuttuja ja muutama uusi koiravauvakin <3
Zorroa jänskätti taas aluksi. Ajan myötä pikku ukkeli tottui vieraisiin koiriin ja kisapaikalla ei ollutkaan enää niin pelottavaa!
1. rata
Rata oli helppo vauhtirata! Tosin vauhdilla ei pröystäilty ja virheet tuli ohjaajan töppäyksistä. Rakas koirani yritti parhaansa, vaikka huomasi, että selkä on kipeä. Alku meni hyvin. A:lla meinasi taas hypätä kontaktin! Tassut osu juuri ja juuri.... A:lta meinasi karata pituudella, vaikka käyntin kääntävää kättä. Viime hetken karjasu kuitenkii pelasti tilanteen ;). Sitten laseteltiin pitkä pätkä rennosti ja virheettömästi. Olin suunitellut loppu pään ohjauksen nopealla ja etenevälle koiralle, mutta tänään Gia ei ollut sellainen. Tarkoituksena oli tehdä takaleikkaus 15.-16. hyppyjen väliin, mut se ei toiminut. Otettiin kielto 16. hypylle. Loppu rata meni hyvin. Video radasta löytyy täältä. Taustalla kiljuva kannustusjoukko on yhden koiran orkesteri The  Zorro. :D
Radalta tuli 5 vp ja ihanne aika alitettiin -0.17 sekunnilla.
2.rata
Tää rata ois ollu teknisesti meille oikein passeli. Nyt kuitenkin Gia oli vielä edellistäkin rataa väsyneempi ja hyppyihin meni aikaa....
Alku ja takaakierrätys meni hyvin. 4. hypyn rima kuitenkin tippui, kun sössin valssin juuri hypyn eteen. Kepit haki hyvin. Putkessa, hypyllä ja puomilla ei ongelmia. Seuraavalle putkelle hölköteltiin puhtaasti ja koira oli hyvin kuulolla. Keinu nätisti ja seuraava hyppykuviokin meni puhtaasti. A:n kontakti oli vähän täpärällä, mutta ei saatu virhettä. Putkella ja viimisillä hypyillä ei ongelmia.
Radalta tuli 5 vp ja ihanneaika ylitettiin 9.80 sekunnilla

Kilpailuista jäi päällimmäiseksi surullinen fiilis, sillä koiralla ei ollut hauskaa ja huomasi, että tekeminen oli vaikeeta. Nyt Gia jää kuukauden mittaiselle tauolle. Hieron koiraa itse ja pyydän myös koirahierojan käymään. Rakas kaveri pitää saada kuntoon, jotta voidaan taas jatkaa tätä hienoa harrastusta! ;)